Luonnon heräillessä talvipeitteensä alta kevään huipentumaa Wappua varten moni Otaniemen avainlaji aloittaa hitaan ja monivaiheisen muuttonsa kohti Itäisen Satamakaupungin kukkapeittoisia etelärinteitä.
Tätä ja muita retkiä tukeakseen RTMK on koostanut mainion opiskelijan luontorakkauden ohjekirjan eli M.O.L.O:n - näin retkeilet oikein ja vältät yleisimmät sudenkuopat. Tätä ohjeistusta voi soveltaa päiväretkistä pidempiin hairahduksiin ja mielenpistoihin, myös siis Wapun ajan seikkailuihin. RTMK suosittelee tekemään niin kuin ohjeistamme, ei niin kuin havainnoit jäsenten tekevän.
1. Lyhyemmälläkin retkellä ulkoilmassa nälän tila on taattu ja siihen on syytä varautua asianmukaisesti. Ateriat kannattaakin suunnitella etukäteen ja valmistukseen käyttää erityistä huolellisuutta. Hädän hetkellä on kuitenkin joskus välttämätöntä hyödyntää epämääräisiä mömmöjä, jauheita ja rouheita selviytyäkseen.🍆🔪

2. Jalkineet ovat keskeisessä roolissa migroiduttaessa jalan. Kenkien tulee olla tarkoituksenmukaiset ja sisäänajetut hyvissä ajoin ennen suurinta koitosta. Vaativassa maastossa erityisesti nilkkaa tukevien kenkien puute voi aiheuttaa arvaamattomia haasteita kesken taivalluksen.🛼🦿☝🏼



3. Myös muuhun vaatetukseen on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota. Vesi on meren läheisyydessä tyypillisesti esiintyvä elementti, jolta on olennaista kylmettymisen ja liiallisen kostumisen välttämiseksi suojautua.💦👀

4. Päivämatkat voivat odysseian aikana venyä yllättävänkin pitkiksi ja väsyttää kokeneenkin eräilijän. Lepotaukoja on hyvä muistaa pitää, sijainnilla tai avaruudellisella suuntautumisella ei ole merkitystä. Virkistystarkoituksessa mukaan voi varata esim. sohvan, jos paljas maa on omalle vartalolle turhan karkea lepopaikka.🧘🏻🛏️🫦


5. Muista pitää hauskaa! Ei se määränpää, vaan matka ja seura❤️
-RTMK