Dearest gentle reader…
Athenen hallitus vaihtuu perinteisesti vuodenvaihteen holleilla edeltävän hallituksen järjestämässä mökkiviikonlopussa eli hallituksen perehdytyssessiossa, tuttavallisemmin HalPerSeessä. Jo useamman vuoden ajan hallitusvaihdossa on ollut salainen perinne, joka lienee vain aniharvan tiedossa…
Tänä wappuna Wappukukan anonyymi kirjeenvaihtaja on kuitenkin EKSKLUSIIVISESTI (melkein) saanut käsiinsä materiaalia viimeisen 3–4 vuoden hallitusten käsityksistä omasta dynamiikastaan. Kyseessä on siis ns. pulla-tappaja-nelikenttä, jossa henkilö määritellään kahdella eri akselilla: näyttääkö hän enemmän pullalta (cinnamon roll) vai siltä, että hän voisi tappaa sinut, ja lisäksi siltä, mikä on totuus, eli onko hän oikeasti pulla vai tappaja.
Aikaisemmin maaliskuussa tänään Wappukukkaluukun teille tarjoava anonyymi kirjeenvaihtaja sai tulvan lailla yhteydenottoja aikaisempien vuosien hallituslaisilta, sillä jostain syystä jokainen halusi oman hallituksensa dynamiikan analysoitavaksi - tehdään se siis nyt ihan suuren yleisön edessä.
AH22 - “Kai sä ymmärrät että suurin osa nykyhallituksesta ei vielä opiskellut tolloin?”

Toim. huom. AH22 edustajilta saatiin vain listaus lohkoista, sijoitukset lohkojen sisällä ovat anonyymin tiedonantajan tulkinnanvaraista käsialaa.
Tough game AH22, olette virallisesti niin vanhoja, että ketään ei enää kiinnosta. Jaetaan nyt kuitenkin tämäkin, ehkä jopa OG kartta? Tämä hallitus on selkeästi ollut pullakansaa täynnä. Merkittävää AH22:n osalta on kuitenkin se, että juuri puheenjohtajisto sijoittuu tukevasti murhaajalohkoon. Tämän hallituksen isäntä on myös selkeästi ollut ainoa susi lampaan vaatteissa. Tästä vuodesta on jo niin kauan, että anonyymillä kirjeenvaihtajalla ei ole hirveästi lisättävää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tämän hallituksen jäseniä enää näkisi Otaniemessä, päinvastoin. Eräs anonyymi ISOvastaava totesikin juuri vähän aikaa sitten, että “on hieno nähä, että AH22 puheenjohtaja on edelleen relevantti tässä yhteisössä”!
AH23 - “Se Prothene-yhteistyön legendaarinen kulta-aika”

Toim. huom. AH23 edustajilta saatiin vain listaus lohkoista, sijoitukset lohkojen sisällä ovat anonyymin tiedonantajan tulkinnanvaraista käsialaa.
AH23, tuo ääripäiden (?) hallitus. On todella pullaa ja todella tappajaa. Keskialueelle ei ole tunkua. Myös tämän hallituksen isäntä on ainoa susi lampaan vaatteissa - sattumaa vai alkava trendi? Tästä hallituksesta on kuultu monenlaista, ja on sitä Athenen kaikkien aikojen dokuisimmaksikin hallitukseksi haukuttu. Tästä huolimatta myös AH23 on loppujen lopuksi täynnä pullia. Väliotsikon lainaus on muuten Prodekon nykyisen puheenjohtajan suusta.
AH24 - “Ne oli jotenkin siinä kauheen dokusten hallitusten välissä”

Toim. huom. AH24 edustajilta saatiin vain listaus lohkoista, sijoitukset lohkojen sisällä ovat anonyymin tiedonantajan tulkinnanvaraista käsialaa.
Niinhän ne taisi olla. AH24 on ainakin omassa hallituksenvaihdossaan jo tämän kartan joutunut kehittelemään. Kyseessä on ensimmäinen hallitus, jossa on yhtä paljon tappajien näköisiä pullia kuin pullien näköisiä pullia. Tästä analyysistä haluaisin lisäksi huomauttaa, että toisin kuin edellisvuoden puheenjohtaja, on AH24 puheenjohtaja joutunut aivan eri lohkoon kuin mihin hänen edellinen hallituksensa hänet sijoitti. Tietääkö AH23 jotain, mitä AH24 ei…? Toinen tämän hallituksen tuplaajista sen sijaan on pitänyt paikkansa - ja kaikki hänet tuntevat lienevät tästä samaa mieltä. Myös AH24 jatkaa isäntien “susi lampaan vaatteissa” -streakkiä…
AH25 - “Voiko muka olla dokusempi hallitus kun AH25?”

Tämän väliotsikon kysymyksen esitti eräs vuoden 2024 phuksi - ja tämä tarina on muuten tosi. Huolestuttavaa. (Kyseinen phuksi kuitenkin totesi “ai no sitten”, kun hänelle kerrottiin, keitä hallituksessa 2023 oli vaikuttamassa.) Tästä hallituksesta löytyy paljon enemmän pullia ja pullan näköisiä kuin tappajia. Hauskoja dikotomioita edustavat esimerkiksi aivan vastakkaisista lohkoista löytyvä IE ja kipparipari, jotka molemmat näyttävät pullilta, mutta totuudessa ovat erilaisia. Tämän hallituksen isäntä on myös ensimmäinen isäntä, joka myös rehdisti näyttää siltä, että voisi tappaa sinut. Onneksi vuoden 2025 sitseiltä ei ole tietoomme tullut myrkytystapauksia…(ehkä, vielä).
AH26 - “Rehellisesti, tiiättekö keitä nykyhallituksessa ees on?”

No siis ihan rehellisesti, en oo ihan varma. Anonyymi kirjeenvaihtajakin on jo niin kovin akateemisesti vanha. Mutta näin vaan he pitävät killan vallan kahvasta kiinni. Tämän hallituksen jakautuminen eri nelikentän osiin lienee tasaisinta kaikista viime vuosien hallituksista. Tämänkin hallituksen puheenjohtaja on onnistunut näyttäytymään hallitukselleen eri valossa kuin aikaisempana vuonna. Pullia tässä hallituksessa on poikkeuksellisen vähän, tosin tästä oli ilmeisesti debattia hallituksen omassa analyysissäkin - anonyymi kirjeenvaihtaja päätti tässä käyttää satunnaisesti valittua versiota kahdesta samaastaan, huutakaa metsään jos häiritsee.
Loppuanalyysi: Athenen hallitukset 22–26 yhdellä nelikentällä

Mitä tästä kartasta voi päätellä? No ainakin sen, että Athenen hallitukseen päätyy ehkä jopa poikkeuksellisen paljon pullia, jotka näyttävät pullilta. Se näyttäisi olevan jopa roolivaatimus yhteisöneuvokselle, sillä Athenen historian jokainen yhteisöneuvos sijoittuu tähän lohkoon*. (*AH21, ensimmäinen Athenen hallitus jossa kyseinen rooli oli tällä nimellä, puuttuu analyysistä, mutta jokainen historian ensimmäisen yhteisöneuvoksen tunteva lienee samaa mieltä siitä, että hänkin sijoittuisi tähän lohkoon.) Myös kaikki yrityssuhdevastaavat viimeiseltä muutamalta vuodelta näyttävät tappajilta. Ehkä firmojen kanssa neuvotteluun tietynlainen look on toivottava. Muuten nelikenttä näyttäisi kuitenkin olevan myös täynnä täysin toivottavaa individualismia ja erilaisuutta, jota athenelaisilta suvaitseekin odottaa. Jokaiseen lohkoon mahtuu jengiä ja kenenkään ei tarvitse olla yksin, sillä kohtalotovereita löytyy vuosien varrelta.
Toivottavasti tämä Wappukukan luukku on viihdyttänyt sinua, hyvä lukija, edes hieman. Toivon sen myös lisänneen ymmärrystäsi Athenen viime vuosien hallitusten dynamiikoista sekä keskenään että toisiaan vasten. Hallitukset jokainen vuorollaan kapuavat norsunluutorniinsa tekemään tuskin mitään tähdellistä, mutta ainakin siihen voi luottaa, että joka vuosi tehdään persoonallisuusanalyysejä intohimoisesti. Myös siihen voi luottaa, että vuosi toisensa jälkeen hallituksen jäsenet vuotavat hauskoja juttuja ja hervottomia lausahduksia toistensa suista ystävilleen miettimättä sen enempää, mihin asti jutut voivat päätyä. Ja toivottavasti he jatkavat sitä tästäkin eteenpäin - onhan se aina mitä parhainta viihdettä. Tämän luukun teille tarjoili, no, tiedätte ehkä kuka, tai sitten ette.